Ekoyhteisössä vierailulla

Sain kunnian käydä tutustumassa lähistöllä sijaitsevaan ekoyhteisöön Fagervikin Solbackassa. Tämä on melko uusi yhteisö joka on vielä rakentumassa mutta minua kiinnostavat erityisesti erilaiset rakennustavat joita osassa rakennuksia on käytetty. Olkipaalirakentamista, savirakentamista ja kierrätysmateriaalejakin löytyy. Kiinnostuneille laitan linkit nettisivuille, The Solbacka Experience ja Solbacka Fagervik. Tässä ekokylässä järjestetään välillä myös juhlia ja muita tapahtumia, kuten erilaisia workshoppeja. Jonkinlaiseksi retriitiksi voisi paikkaa kuvailla, eli melkoinen vastakohta meidän kotitiloihimme verrattuna!

Mystinen maisema Solbackassa

Minusta paikassa oli mukava ja tervetulleeksi toivottava ilmapiiri. Porukka oli melko hippihenkistä ja vaikka en itse kovin hipahtava olekaan niin en tuntenut oloani ulkopuoliseksi. Paikka oli niin erilainen kuin mihin olen tottunut että kotiin päästyä tuntui siltä kuin olisi ollut jossain toisessa maailmassa retkellä. Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kokemus. Kaikille boheemeille ja miksei muillekin inspiraatiota etsiville tutustumisen arvoinen paikka.

Kuusimajan mystiikkaa kotopuolessa

 





















 Kotiin päästyä aloin keräämään yhteen kaadetuista puista tulleita oksia, mutta lapsi halusi koko ajan karata muualle (ymmärrän nykyään hyvin miksi lapsia ennen vanhaan laitettiin leikkikehään tai sidottiin valjaissa narun päähän :). Päädyin lopulta käyttämään osan oksista pienen majan rakentamiseen. Aikaa meni alle vartti ja majasta tuli heti menestys. Tuli ihan lapsuus mieleen kun silloinkin kuusenoksista sai ehdottomasti helpoimmin pystytettävän majan aikaiseksi.

 Siinä rakennellessa muistelin kaikkia niitä tunteja jotka on tullut vietettyä hiekkalaatikolla kaupungissa asuessa. Tämä puuha voitti leikkipuistot mennen tullen. Luonnosta löytyvät ainekset kaikista hauskimpiin ja luovimpiin leikkeihin: oksat, varvut, kävyt ja kivet muuntuvat vaikka mihin tarkoitukseen. Turhia leluja ei kukaan kaipaa.

Koko perheen puuvene

Saimmepa viimein laskettua puuveneen vesille. Monen epäonnisen sattumuksen myötä prosessi on lykkääntynyt mutta toissapäivänä vene pääsi tosiaan veteen. 

Rakas puuveneemme on 1950-luvulta.

Viime vuonna hankitusta veneestä on tullut jo melkein koko suvun projekti: appi on viettänyt monet tunnit vanhaa moottoria huoltaen, Jeppe on sutinut monet kerrokset tervaa pintaan ja minä vedin lopuksi maalit pohjaan.

Moottori, vanha Wickström.

Tee-se-itse leikkikehä lapselle.

Se tunne kun saa viimein vetää maalarinteipin pois... Sanoinkuvaamatonta!

Nyt ymmärrän miksi puuveneiden parissa häärivät lähinnä eläkeläispapat, sillä paljon aikaa ja rakkautta tällainen paatti vaatii. Aivan oma viehätyksensä puuveneissä kuitenkin on ja se tervan tuoksu on jotain selittämättömän ihanaa.

Valmis vesillelaskua varten!

Lopuksi navetan varastoista raahattiin esiin seuraava projekti. Tämän veneen kunnostus onkin Jepen isän heiniä. Ainakin näin minulle selitettiin...

Äidin rentoutumispäivä = saunan raivaus pöpeliköstä

Vanha sauna ennen raivausta

Täällä pientilalla ollessamme Jeppe joutui lähtemään työasioille ja minä jäin pojan kanssa kaksin. Onneksi äitini lupautui tulemaan päiväksi lapsenvahdiksi ja pääsin tekemään mitä ikinä huvitti. Tietysti raivaussakset, saha ja vesipullo mukaan ja etsimään sopivia raivauskohteita. Nyt oli hyvää aikaa keskittyä tällaiseen hommaan.

Vanha sauna jälkeen raivauksen

Erityisesti minua on pänninyt rakennusten lähellä rönsyävä pöpelikkö. Nyt napsin aivan ekstaasissa vesoja poikki sieltä täältä ja sahailin paksumpia pensaita ja puita menemään. En nyt heti muista milloin viimeksi olisin ihan rauhassa, YKSIN koko päivän saanut keksittyä johonkin omaan juttuun. Olisikohan ollut 2,5 vuotta sitten..:) Tämä oli sitä äidin omaa laatuaikaa! Kylpylät ja kasvonaamiot voi minun puolestani tunkea sanonko minne, mikään ei rentouta niin kuin pieni raivausurakka. Tällainen tekeminen on todella palkitsevaa kun näkee heti työnsä tuloksen.

Ennen

Pääkohteeni oli vanha, käyttämätön saunarakennus. Sauna vaikuttaa hyvin ränsistyneeltä mutta itse asiassa hirret näyttävät terveiltä. Mahdollista on että hirsikehikko on pelastettavissa mitä en olisi uskonut. Perustukset taitavat mennä miten sattuvat mutta ehkä tästäkin joku päivä töllin saa aikaiseksi. Ei ainakaan kannata hävittää kokonaan, siinä samalla menee sitten myös rakennusoikeus. Onhan se myös sympaattinen rakennus jolla on oma historiansa!

 

Jälkeen

 Tekemistä tässä on vielä mutta nyt kun sai enimmät poistettua rakennuksen ympäriltä se näyttää jo paljon paremmalta. Aivan eri tunnelma jo nyt kun mökki saa paremmin valoa. Seuraava vaihe olisi kaataa noita paksumpia puita ja niistä saisi samalla polttopuuta. Nyt kuitenkin sai riittää tältä erää. Joku märehtijä tai kavioeläin voisi tulla viimeistelemään nuo heinät tästä ympäriltä.

Raivausurakan satoa

Maakrapu kalassa

Kävimme kalassa. Olen hävettävän huono veneilyasioissa. En ole oikeastaan tähän mennessä osannut moottoriveneellä ajaa ja nyt oli korkea aika opetella. Saaristossa ei pelkkien airojen varassa pitkälle pötkitä toisin kuin vaikka sisämaan pienissä järvissä. Sinänsä aika noloa sillä Jeppe työkseen ohjailee isoa rahtialusta ja itse olen ihan kauhuissani kun pitäisi käsitellä pikku perämoottoria. Mitä kaikkea siinä onkaan, kaasu, ryyppy, vaihteita, propelleri jopa! Ääk! Nyt meillä oli tilaisuus jättää lapsemme vähäksi aikaa anopin huostaan ja keskittyä rauhassa minun merenkulkuun perehdytykseeni. Onneksi vene ei kaatunut enkä ajanut kiveen tai sotkenut verkkoja potkuriin. Lopulta koko homma olikin aika yksinkertaista kun alkuun pääsi.

Verkkoja nostettaessa kävi ilmi että suuri hauki oli jäänyt verkkoon. Se pääsi livahtamaan pakoon koska oli niin löyhästi kiinni enkä ehtinyt napata sitä haavilla. Ihan totta. Jepen mielestä minun olisi pitänyt ottaa se paljain käsin niskasta vaan kiinni. En kyllä varmasti lähde sohimaan haukea sillä tavoin, huh. Vaikka isot hauet olisivat miten säyseitä ja mukavia käsitellä.

Pari verkkoa laskimme ja saaliiksi tuli muutama kuore. Ne on niitä kurkun hajuisia sinttejä. Yksi ahven oli jopa ahmaissut verkkoon jääneen kuoreen kitaansa ja jäänyt samalla itse saaliiksi. Ahven oli sen verran pieni että päästimme sen vapaaksi, mutta välipalastaan se joutui luopumaan.