Saariston sato

Sainpahan osan omppusadosta talteen ja kuivattua. Oikein näppärästi omenat kuivuivat puuhellan yläpuolella ihan parissa päivässä. Perinteinen kuivausmenetelmä osoitti siis toimivuutensa. Kuivatut omenat ovat kyllä suurta herkkua joten niitä täytyy tehdä varastot täyteen. Kuivauksessa on se hyvä puoli että ei tarvitse hiki päässä keitellä ja säilöä tai viedä pakastimesta tilaa.

Omenalohkoja liottelin hetken sitruunavedessä ennen naruun pujottamista.



Nam nam, näistä tulee melkein riippuvaiseksi.

Hasselpähkinöitäkin olin suunnitellut kerääväni mutta tänä vuonna ei ollutkaan mikään mahtisato. Kokonaiset neljä kappaletta sain kokoon...

Kesäkurpitsasta tehtyä säilykettä. En ota kunniaa sillä tämä oli anopin kokeilu, mutta oikein hyvin onnistunut.



Kriikunoita puutarhan vanhoista kriikunapuista. Maistuvat sekä ihmisille että peuroille :)

Kasvimaalle ja perunamaalle kävi kyllä kalpaten tänä vuonna! Perunan varret, maustekasvit, raparperi, vihannekset, viinimarjat ja mansikat päätyivät kaikki sorkkaeläinten suuhun.

Joka ilta peurat ovat siis käyneet herkuttelemassa puutarhan antimilla. Tämä vuosi on ollut kaikista pahin siinä mielessä että mikään ei ole saanut olla rauhassa. Saaressa tietysti populaatio ei pääse levittäytymään uusille elinalueille, ja viime talvina ei ole ollut oikein kunnollisia jäitäkään joita pitkin liikkua muihin saariin. Tässä tilannekuvassa peuralle maistuvat maahan pudonneet kriikunat.

Avaimenreikäpuutarha - totuuden hetki on koittanut

Nyt tulee selonteko tämän kesän villistä viljelykokeilusta: avaimenreikäpuutarha aka keyhole garden (avaimenreikäpuutarha on oma suomennokseni). Tämä sopii erityisesti niille jotka eivät pidä kitkemisestä tai kumartelusta mutta haluavat hyvän sadon helposti karussa maaperässä. Toisaalta tämä on viljelyä pienessä mittakaavassa joka sopii hyvin pieneenkin pihaan.

Ihan kiitettävästi kurkut ovat viihtyneet. Eikä muuten pahemmin ole tarvinnut kitkeä!

Kasvimaan perustin tänä keväänä ja nyt kurkut rönsyilevät siinä valtoimenaan. Ajatuksena tässä oikeaoppisesti olisi että keskellä on pieni, pyöreä komposti jonka kautta kastelu tapahtuu ja josta liukenee samalla ravintoaineita kasvualustaan. Tein siis kanaverkosta pienen kompostihökötyksen ja ajattelin että siihen ei kannata laittaa mitään eläinperäisiä ruuantähteitä, koska joku villieläin niitä voisi käydä levittelemässä. Pelkkiä kasviksia siis. No siltipä supikoirat olivat yhtenä yönä käyneet tonkimassa ja riehumassa joten komposti piti tyhjentää ja lakkauttaa. Itse kasvimaa sai kuitenkin jatkaa elämääänsä normaaliin tapaan.

Kaikenlaisia kasveja tähän alunperin suunnittelin mutta lopulta vain kurkut lähtivät kunnolla kasvuun, sekä muutama pieni vahapapu ja salaatti. Alussa multa osoittautui myös liian happamaksi ja kasvit eivät tahtoneet kasvaa, joten mukaan lisättiin hätäratkaisuna puun tuhkaa.

Innokas supikoira on käynyt ruopsuttamassa kompostia ja tassuttelemassa ympäriinsä. Olisihan se toisaalta pitänyt arvata jo etukäteen...

Avaimenreikäpuutarhan muoto on minusta erittäin käytännöllinen, koska syvennyksen ansiosta istutusta pääsee kätevästi ronkkimaan joka suunnalta. Korkeat reunat ovat huomattavasti ergonomisempia selälle kuin perinteinen kasvimaa. Reunathan voivat olla periaatteessa mitä tahansa sopivaa materiaalia, mutta jos tontti sattuu olemaan kiviä täynnä niin niitä kannattaa hyödyntää. Perustamisvaihe saattaa olla raskas mutta jatkohoito on sitten helppoa.

Iso kurkku ja pikkukurkku söpösti vierekkäin. Avomaankurkussa on se huono puoli että se on hieman karvainen, joten sen joutuu kuorimaan. Karvatonta kasvihuonekurkkua on menneinä kesinä meillä kasvatettu ulkona onnistuneesti.

Tällainen pieni kasvimaa kannattaa ehdottomasti sijoittaa kulkureitin varrelle, tässä tapauksessa huussipolun viereen. Täten kasvustoa tulee tarkkailtua monta kertaa päivässä.
Jos tontin maaperä on kuivaa ja karua tai kovaa savea, voi olla parempi vain suosiolla laittaa tällainen kohopenkki kuin yrittää väkisin sekoittaa maahan kaikkea maanparannusainetta. Toinen vaihtoehto huonolle maaperälle voisi olla kateviljely, mutta halusin kokeilla jotain erikoisempaa.

Kasvit tähän kannattaa valita niin ettei kovin isojuurisia laita, kuten kesäkurpitsaa tai perunaa. Kurkku tuntui viihtyvän hyvin, samoin salaatti. Miksei voisi pieneen kesätarpeeseen kokeilla vaikka retiisejä, sipulia, porkkanaa, mangoldia ja punajuurtakin. Isoja määriä yhdessä tällaisessa ei saa viljeltyä, mutta vaikka kesämökille tai pieneen pihaan aivan oivallinen ratkaisu. Ainahan näitä voi rakentaa lisääkin...

Etualalle on kohonnut jo toinen samanmoinen. Kivien väleihin sopii tiivisteeksi sammal.

Seuraava avaimenreikä onkin ilmestynyt edellisen viereen ja tästä on nyt jätetty se kompostihäkkyrä pois. Kivireunukset sulautuvat mielestäni hyvin ympäristöön ja ovat kaunista katseltavaa. Kun kivien väliset kolot tiivistää sammaleella niin esteettinen kokonaisuus on valmis. Alimmaiseksi laitettiin muuten juurimattoa etteivät läheisten puiden juuret kasvaisi multakerrokseen!

Ihana kurkkuyrtti joka kasvoi lopulta aivan muualla kuin itse kasvimaassa.

Puutarha-apulaiset

Asutko valkohäntäpeura-alueella? Jos et, toivottavasti olet tyytyväinen. Olen aiemminkin maininnut saaren peuratilanteesta joka on alkanut riistäytyä käsistä. Vai mitähän  ajatuksia tämä alla oleva kuva herättää?

Tässä ruukussa oli upea amppelimansikka. Onhan siitä vielä rippeet jäljellä, mutta 90 % on nyt peuran masussa. Oikeasti, onko niiden pakko tulla ihan talon nurkilta syömään? Tarkkasilmäiset lukijat huomaavat myös taustalla sojottavat, valkoiset aidantolpat. Niiden avulla pensaiden ja puiden taimet on jouduttu suojaamaan verkkoaidalla peurahyökkäyksiltä.

Wikipedia tietää kertoa että valkohäntäpeura (Odocoileus virginianus) istutettiin Suomeen 1930- ja 40-luvuilla paikkaamaan harvaa riistakantaa. Minnesotassa perustettiin erityinen peurakomitea jonka avulla peuroja lennätettiin Suomeen, ja nykyinen kanta polveutuu siis vain muutamista yksilöistä!

Anopin kasvimaa on suojattu verkoilla ja aidoilla. Oikealla kasvavaa oreganoa on hiljattain käyty nyppimässä mutta lipstikka ei sentään ole kelvannut.

Syyllinen näkyy kaislikossa. Ovathan ne kauniita mutta tällä alueella luontaisia vihollisia ei ole, joten kanta on päässyt todella suureksi. Eiväthän valkohäntäpeurat Suomen luontoon millään muotoa kuulukaan mutta ovat varmasti tulleet jäädäkseen. Jotkut väittävät että peurat vihaavat lampaita, eli kenties lammaslauma olisi hyvä peurankarkotin. Onkohan muilla vastaavia kokemuksia valkohäntäpeuroista?

Kolme kiehtovaa viljelytapaa

No niin, vaikka tämä kesä tulee olemaan kiireinen enkä ehdi paljon samassa paikassa olemaan niin olen nyt silti suunnitellut jotain pientä kasvimaata. Tämän johdosta olenkin tutkiskellut erilaisia ja minulle uusia tapoja viljellä vihanneksia. Lähtökohtana suunnitelmilleni on helppohoitoisuus ja sadon maksimointi. Seuraavassa kolme houkuttelevaa, erikoista viljelymenetelmää eli "itselannoittava ämpäri", "neliöjalkaviljely" ja "avaimenreikäpuutarha". Teinpä pienet kaaviotkin näiden menetelmien toimintaperiaatteista.

Itselannoittava ämpäri

1. "Itselannoittava ämpäri"

Netistä löytyi ensinnäkin jonkun herran kehittämä tapa kasvattaa tomaatteja osittain maahan upotetun ämpärin ympärillä. Ämpäriin porataan reikiä kahteen riviin siten että ylempi rivi jää aivan maan pinnan yläpuolelle ja alempi rivi jää ämpärin pohjan tuntumaan. Kastelu suoritetaan siis suoraan ämpäriin josta vesi valuu maan alle kasvin juurille. Ämpäriin on tarkoitus myös laittaa pari lapiollista kompostia josta ravinteet leviävät maahan kastelun yhteydessä. Kasveja ympäröivä verkkoaita puolestaan tukee kasvit pystyyn. Mitään nimeä tälle menetelmälle en löytänyt edes englanniksi mutta käytän tästä termiä itselannoittava ämpäri.

Tomaattia en viitsi tänä vuonna yrittää kasvattaa mutta mietin jos vaikka kurkkua voisi viljellä tällä tavalla. Kurkun taimet voisivat kasvaa ylöspäin verkkoa pitkin ja kurkut olisi helppo korjata talteen kun ei tarvitse lehtien alta kaivella ja etsiä. Verkon täytyisi tietysti olla merko korkea ja ehkä kurkun varsia joutuu langalla sitomaan kiinni. Tämä ei olisi mikään iso investointi meni se sitten syteen tai saveen ja tämmöinen viritys mahtuu pienellekin alueelle.

Square foot gardening

2. Square foot gardening

Toinen kiinnostava menetelmä on "square foot gardening" eli oman vapaan käännökseni mukaan neliöjalkaviljely :D Ehkäpä oikea suomenkielinen nimitys on olemassa mutta en sellaista ainakaan löytänyt. Oikeastaanhan nimi viittaa viljelmän kokoon, sillä kyseessä on neliön muotoinen kohopenkki. Itse kohopenkki koostuu pienemmistä neliöistä jotka ovat kooltaan "jalka x jalka" eli noin 30 x 30 cm ja näitä neliöitä on 4 x 4 eli 16 kappaletta. Juju onkin siinä että jokaisessa pikkuruudussa kasvatetaan omaa lajiaan. Näin eri kasveista koostuva viljelys muodostuu niin tiiviiksi että rikkaruohoille ei jää tilaa ja kasvitauditkaan eivät iske yhtä hanakasti pienen mittakaavan istutuksiin. Siemeniä menetelmässä säästyy myös sillä kasveja ei kylvetä riveittäin vaan pieniin, yksittäisiin koloihin. Lisäksi kohopenkki on lämmin kasvualusta eli kasvu tehostuu ja pienehkön kokonsa puolesta siihen ylettyy joka puolelta tonkimaan.

Keyhole garden, kuvassa vasemmalla näkymä ylhäältäpäin ja oikealla läpileikkaus kasvualustan kerroksista

3. Keyhole garden

Kaikista kiehtovin kohopenkki onkin sitten "keyhole garden" eli vapaasti suomennettuna avaimenreikäpuutarha tai jotain sinne päin. Tämä metodi kehitettiin alkujaan Afrikan kuivaan ja karuun ilmastoon mutta onhan Suomessakin paikoin kuivaa ja karua heinäkuussa. Tähän pyöreään, korkeaan kohopenkkiin rakennetaan syvennys josta pääsee kätevästi käsiksi penkin keskellä olevaan, verkosta muotoiltuun kompostiin. Kompostiin kipataan kesän mittaan talousjätetttä joka kompostoituu ja josta liukenee samalla ravinteita kasvualustaan. Kompostia ei tarvitse kääntää sillä joukkoon laitetaan myös kevyempää ainesta joka kuohkeuttaa kompostia eikä mätänemistä näin ollen pitäisi tapahtua. Kastelu tapahtuu kompostin kautta eli vesi kaadetaan kompostiin jolloin ravinteet leviävät ympäröivään kohopenkkiin. Kastelua tarvitaan melko vähän sillä muotonsa ansiosta kosteus pysyy hyvin penkissä. Runsassateisina aikoina komposti kannattaa peittää etteivät ravinteet valu hukkaan.

Kohopenkin reunat voi tehdä vaikkapa kivistä tai tiiliskivistä ja se täytetään erilaisilla materiaaleilla ilmavuuden parantamiseksi. Täyttäminen suoritetaan siten että penkin sisäreunat vuorataan pahvilla, pohjalle tulee vaikkapa paksuja oksia ja risuja, sitten lisää pahvia, olkea, sanomalehteä tai mitä sattuu olemaan käsillä. Ylimpiin kerroksiin laitetaan kasvualusta eli multaa, kompostia jne. Vuosien mittaan kohopenkkiin laitettu kasvualusta kompostoituu, painuu kasaan ja lisää ainesta voi lisätä pinnalle. Korkeutta reunoille tulee metrin verran tai vähemmänkin, sillä reunoja voi rakentaa korkeammiksi myöhemmin. Keskeltä kohopenkki on korkeampi kuin reunoilta mikä tehostaa kasteluveden valumista.

Helppohoitoisuutensa vuoksi nämä kohopenkit suunniteltiin aikoinaan 90-luvulla Afrikassa HIV ja AIDS-potilaille soveltuviksi sillä heikkokuntoinenkin ihminen pystyy ilmeisesti niitä hoitamaan. Sittemmin menetelmä on tehokkuutensa vuoksi levinnyt tavalliseen kotikäyttöön. Luinpa jostain että kolme tällaista kohopenkkiä tuottaa vihanneksia vuoden tarpeiksi kymmenhenkiselle perheelle Afrikassa! Tämä on kyllä uskomattoman kiehtova keksintö.

Nähtäväksi jää miten kasvatuskokeilut sujuvat ja laitan raportin metodien toimivuudesta kun olen niitä ensin testannut. Mielenkiinnolla odotankin viljelykauden alkamista!