Syyskesän tunnelmat

Kesä taisi olla nyt sitten tältä erää pulkassa ja kokosin sitä ajatellen saariston syystunnelmat yhteen pakettiin. Kuvia tulee napsittua aina siellä täällä ja missäpä niitä muuten esittelisi. Eli hyvää syksyn alkua kaikille!






Linnunpesä rantavajan seinustalla on toimittanut virkansa tältä kesältä.

Merimetsojen valtaama luoto. Jotenkin hurjanoloinen tunnelma. Joku kauhuelokuvan intro tulee mieleen :)

Pefletit ilta-auringossa...

Kasteisista hämähäkinseiteistä tulee aina syksy mieleen.

Merikotkan näkeminen ei enää saa kenenkään ilmettä värähtämään, sen verran yleinen näky se nykyään on. Kunnioitusta herättävä olemus sillä silti edelleen on. Toivottavasti tämä yksilö suuntasi merimetsoilla herkuttelemaan :)

Tämä ei ole meidän rannastamme mutta jotenkin kiehtova näky. 

Ovat nämä tunnelmat jännittäviä täällä saaristossa!

Vanha kunnon venevaja

Eräs ikuisuusprojekti on saariston vanha, hyvin palvellut venevaja. Vanhoja tukkeja joutuu uusimaan sieltä täältä ja vedessä lotraamista ei voi harrastaa muuten kuin kesäaikaan, joten remonttiaika on rajoitettua. Venevaja on luultavasti 1950-luvulta ja sinne ovat lähitilojen saaristolaiset kokoontuneet selvittämään kalansaaliitaan, millä selittyy venevajan suuri koko.

Kun kuvaa katsoo niin mielessä saattaa käydä että uutta maalipintaa voisi sipaista, mutta aiomme uusia koko laudoituksen jossain vaiheessa.

Ennen käyttöä tukit aisataan eli kuoritaan. Tuli vain mieleen kaikki työvaiheet jotka tätä vaihetta ovat edeltäneet: ensin puu on kaadettu, sitten oksat poistettu, oksat kasattu kokoon ja viety nuotiopaikalle ja tukki tuotu paikan päälle traktorin avulla. Ilman moottorisahaa ja traktoria emme mitenkään saisi hommia tehtyä, vaikka omavaraisia olemmekin tämän puumateriaalin osalta. Nämä ovat realiteetit tällä hetkellä.

Vanhat, poistettavat puuosat ovat kauniisti levän "patinoimat".

Tukkien käsittely hankalissa, epätasaisissa paikoissa on todella raskasta työtä. Voin ihan kylmästi todeta että se ei ainakaan ole mitään naisihmisen hommaa, ellei sitten satu omaamaan amatsonin voimat ja kestävyyden :)

Venevajan ulkoseinustaa.

Nykyisellään rantarakentaminen on kiellettyä (paitsi erityisluvalla, eli käytännössä turha luulo että lupa heltiää) joten kannattaa vaalia niitä olemassa olevia rantarakennuksia. Ne ovat totisesti historiaa ja oikeastaan tämän takia venevajamme on kalastajatilan arvokkain rakennus. Jos saaristossa aikoo viettää aikaa muutoinkin kuin kesällä niin venevaja on erittäin tarpeellinen. Syysmyrskyt mukiloivat laiturissa olevat veneet tuusan nuuskaksi jos huono tuuri käy. Muutenkin on hyvä että löytyy suojainen paikka jossa selvittää verkot syysviimassa.

 

Verkot saavat vielä hetken roikkua rauhassa odottaen kalakauden alkua. Saalista alkaa tulemaan vasta syyspuolella. Pääasiassa verkkoon käy täällä ahvenia, simppuja, kuoreita, siikoja, haukia ja joskus kuhaa, suutari, silakkaa, lahnoja, särkiä tai kiiskiä. Vähän kaikenlaista siis. Kesäaikaan venevaja toimii turvapaikkana kalanpoikasille.

Pieni katsaus vuoteen 1996 jolloin tehtiin uusi arkku venevajaa tukemaan. Sitä ilman rakennus olisi jo ajat sitten lytistynyt keskeltä kokoon.

Saariston sato

Sainpahan osan omppusadosta talteen ja kuivattua. Oikein näppärästi omenat kuivuivat puuhellan yläpuolella ihan parissa päivässä. Perinteinen kuivausmenetelmä osoitti siis toimivuutensa. Kuivatut omenat ovat kyllä suurta herkkua joten niitä täytyy tehdä varastot täyteen. Kuivauksessa on se hyvä puoli että ei tarvitse hiki päässä keitellä ja säilöä tai viedä pakastimesta tilaa.

Omenalohkoja liottelin hetken sitruunavedessä ennen naruun pujottamista.



Nam nam, näistä tulee melkein riippuvaiseksi.

Hasselpähkinöitäkin olin suunnitellut kerääväni mutta tänä vuonna ei ollutkaan mikään mahtisato. Kokonaiset neljä kappaletta sain kokoon...

Kesäkurpitsasta tehtyä säilykettä. En ota kunniaa sillä tämä oli anopin kokeilu, mutta oikein hyvin onnistunut.



Kriikunoita puutarhan vanhoista kriikunapuista. Maistuvat sekä ihmisille että peuroille :)

Kasvimaalle ja perunamaalle kävi kyllä kalpaten tänä vuonna! Perunan varret, maustekasvit, raparperi, vihannekset, viinimarjat ja mansikat päätyivät kaikki sorkkaeläinten suuhun.

Joka ilta peurat ovat siis käyneet herkuttelemassa puutarhan antimilla. Tämä vuosi on ollut kaikista pahin siinä mielessä että mikään ei ole saanut olla rauhassa. Saaressa tietysti populaatio ei pääse levittäytymään uusille elinalueille, ja viime talvina ei ole ollut oikein kunnollisia jäitäkään joita pitkin liikkua muihin saariin. Tässä tilannekuvassa peuralle maistuvat maahan pudonneet kriikunat.

Blogihaaste ja pähkinäpolku

Haaste

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.

2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen. 

3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.

4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.

5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi.

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen:

 

Kiitos haasteesta ja tunnustuksesta! Vastailen haasteeseen ja heitän väliin tunnelmakuvia saaristossa sijaitsevan, maagisen pähkinäpuupolun varrelta. Olipa hauskaa saada tunnustus ja haaste, minulle aivan ensimmäinen laatuaan. Kiitos Sanni! Ja jotenkin yllättävän haasteellinen haaste tämä :)

Matka alkaa.

2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen:

Alunperin en olisi koskaan uskonut aloittavani bloggaamista, sillä aikaisemmin tekstin tuottaminen on ollut hirveää pakkopullaa! Kyllä, suunnilleen vihasin ainekirjoitusta koulussa :) Halusin kuitenkin taltioida koko perheen edesottamuksia ja hankkeita blogin muodossa, ja tämähän on ollutkin hauskaa. Alkuun pääsy vaati yllättävän paljon aikaa ja paneutumista mutta kannatti, sillä nyt bloggailu sujuu jo leppoisammin.

Kukakohan tämän kivimuurin on tähän rakennellut?

3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille:

Netti on pullollaan vinkkejä ja blogeja jotka käsittelevät bloggaamista joten paras ohjeeni on tutustua niihin! Kannattaa myös lueskella muiden blogeja ja silmäillä blogien ulkoasuja ja teemoja joista saa inspiraatiota oman tyylin luomiseen. Ulkoasu on melko tärkeä osa blogia ja tässä kohtaa lukijaystävällisyys ja selkeys on tärkeää. Oma bloggaustyyli löytyy ennen pitkää kokeilemalla, pääasia että jotain sepustaa ja muistaa tarkistaa oikeinkirjoituksen. Kunhan ensi alkuun selvittää mitä tarkoittaa gadget, widget ja banneri niin pääsee jo aika pitkälle! Kirjoitusideoita kannattaa koko ajan laittaa muistiin vaikka pieneen vihkoon tai älypuhelimeen päivän mittaan ettei tule inspiraatiokatkosta.

Ihan kuin jostain keskiajan Euroopasta. Mitähän kaikkea tallaajaa tässä on kulkenut aikojen saatossa.

4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi:

 Blogini nimesi Sanni blogista Riippumattomammaksi.

Polun varrelta löytyy hirsirakennus, varmaankin heinäladon virkaa toimittanut.

5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi:

Elämää pientilalla ja eläintenhoidon opiskelujen parissa!!, Pientilan ukko

Koivukumpu, Tia

Oma tupa, Anne-Mari

Alussa oli vehkosuo, Tessa

Vihreämpi akkuna, Nannukka

Sulosointuja Riitapalosta, Riitapalon Noora

Villa Idur, Pilvi

Farmer to bee, Hunajapupu

Harmaa torppa, Harmaan torpan emäntä

Tää on vielä kesken, Keskeneräinen

Jos joku on sattumoisin tämän haasteen jo saanut ja se on mennyt minulta ohi, niin eipä tarvitse uudestaan ruveta vastailemaan :) Eikä tämä ketään velvoita mihinkään muutenkaan, joten en ota nokkiini jos ei kerkeä kirjoittamaan.

Miksi lampaita?

Tajusin tässä eräänä päivänä että yksi pitkäaikaisimmista haaveistani olisi ehdottomasti oma, pieni lammaslauma. Tämä on siis jo ihan lapsuuden aikainen haave ja joskus täytyy saada unelmoidakin.  Lampaita tai muitakaan elukoita meille ei tule ennen kuin elämämme on tarpeeksi vakiintunutta, mutta monestakin syystä lampaiden pito olisi järkevää.

Lampaita saaristossa vuonna 1996.

Kalastajatilalla on ollut lampaita aina kesäisin, tosin ei enää viime vuosina. Kun Jeppe perheineen tuli kalastajatilalle vuonna 1996, se oli ollut melko tyhjillään noin parikymmentä vuotta. Voi vain kuvitella miten metsittynyt pihapiiri rupesi olemaan! Valtavasti töitä on tehty pihan ja rakennusten parissa ja lampaat ovat osaltaan auttaneet maisemoinnissa. Lampaat olivat kesäisin lainassa lähisaaren lammastilalta ja ne haettiin ja vietiin venekyydillä.

Pullerot pikkupässit maisemointipuuhissa saaristossa vuonna 1996.

Unelma lampaista pompsahti taas pinnalle kun viimeaikainen teema meillä on ollut vahvasti risut ja raivaus. Koska haluan elämältä muutakin kuin risusavottaa, täytyy laiduntavia eläimiä olla. Lampaat eivät ole esimerkiksi vuohen veroisia raivaajia, mutta pitävät kyllä heinät ja risukoiden alut aisoissa. Lisäksi lampaat ovat helpohkoja käsiteltäviä ja hoidettavia. Lampaan liha jakaa mielipiteet mutta minusta ainakin karitsan liha on hyvää. Nahasta saa taljoja ja muitakin tuotteita ja villaa voi melko helposti vaikka huovuttaa. Mummoni on aikoinaan opettanut minulle myös villan karstaamisen ja kehräämisen alkeet. Neulominenkin on aivan peruskauraa ollut jo pienestä saakka. Olisipa mahtavaa omistaa villapaita jonka on alusta asti tehnyt itse, aivan lampaan kasvattamisesta lähtien.

Laidun ja umpeenkasvanutta rantaa vuonna 1996.

Sama ranta vuonna 2016. Missä lampaat?

Merenrantaniityillä laidunnus olisi erityisen tärkeää, sillä muuten rannat kasvavat nopeasti täyteen järviruokoa. Entisaikaan laidunnetut rantaniityt muodostivat monipuolisen kasvilajiston ja elinympäristön monille eläinlajeille. Nykyisin melkein kaikki rannat puskevat järviruokoa, jota myös (virheellisesti) kaislaksi nimitetään. Järviruo'on leviämiseen vaikuttaa osaltaan myös vesistöjen rehevöityminen. Tälle saaristoniitylle olisivat laiduntajat tervetulleita ylläpitämään luonnon monimuotoisuutta!

Puutarha-apulaiset

Asutko valkohäntäpeura-alueella? Jos et, toivottavasti olet tyytyväinen. Olen aiemminkin maininnut saaren peuratilanteesta joka on alkanut riistäytyä käsistä. Vai mitähän  ajatuksia tämä alla oleva kuva herättää?

Tässä ruukussa oli upea amppelimansikka. Onhan siitä vielä rippeet jäljellä, mutta 90 % on nyt peuran masussa. Oikeasti, onko niiden pakko tulla ihan talon nurkilta syömään? Tarkkasilmäiset lukijat huomaavat myös taustalla sojottavat, valkoiset aidantolpat. Niiden avulla pensaiden ja puiden taimet on jouduttu suojaamaan verkkoaidalla peurahyökkäyksiltä.

Wikipedia tietää kertoa että valkohäntäpeura (Odocoileus virginianus) istutettiin Suomeen 1930- ja 40-luvuilla paikkaamaan harvaa riistakantaa. Minnesotassa perustettiin erityinen peurakomitea jonka avulla peuroja lennätettiin Suomeen, ja nykyinen kanta polveutuu siis vain muutamista yksilöistä!

Anopin kasvimaa on suojattu verkoilla ja aidoilla. Oikealla kasvavaa oreganoa on hiljattain käyty nyppimässä mutta lipstikka ei sentään ole kelvannut.

Syyllinen näkyy kaislikossa. Ovathan ne kauniita mutta tällä alueella luontaisia vihollisia ei ole, joten kanta on päässyt todella suureksi. Eiväthän valkohäntäpeurat Suomen luontoon millään muotoa kuulukaan mutta ovat varmasti tulleet jäädäkseen. Jotkut väittävät että peurat vihaavat lampaita, eli kenties lammaslauma olisi hyvä peurankarkotin. Onkohan muilla vastaavia kokemuksia valkohäntäpeuroista?

Koko perheen puuvene

Saimmepa viimein laskettua puuveneen vesille. Monen epäonnisen sattumuksen myötä prosessi on lykkääntynyt mutta toissapäivänä vene pääsi tosiaan veteen. 

Rakas puuveneemme on 1950-luvulta.

Viime vuonna hankitusta veneestä on tullut jo melkein koko suvun projekti: appi on viettänyt monet tunnit vanhaa moottoria huoltaen, Jeppe on sutinut monet kerrokset tervaa pintaan ja minä vedin lopuksi maalit pohjaan.

Moottori, vanha Wickström.

Tee-se-itse leikkikehä lapselle.

Se tunne kun saa viimein vetää maalarinteipin pois... Sanoinkuvaamatonta!

Nyt ymmärrän miksi puuveneiden parissa häärivät lähinnä eläkeläispapat, sillä paljon aikaa ja rakkautta tällainen paatti vaatii. Aivan oma viehätyksensä puuveneissä kuitenkin on ja se tervan tuoksu on jotain selittämättömän ihanaa.

Valmis vesillelaskua varten!

Lopuksi navetan varastoista raahattiin esiin seuraava projekti. Tämän veneen kunnostus onkin Jepen isän heiniä. Ainakin näin minulle selitettiin...

Maakrapu kalassa

Kävimme kalassa. Olen hävettävän huono veneilyasioissa. En ole oikeastaan tähän mennessä osannut moottoriveneellä ajaa ja nyt oli korkea aika opetella. Saaristossa ei pelkkien airojen varassa pitkälle pötkitä toisin kuin vaikka sisämaan pienissä järvissä. Sinänsä aika noloa sillä Jeppe työkseen ohjailee isoa rahtialusta ja itse olen ihan kauhuissani kun pitäisi käsitellä pikku perämoottoria. Mitä kaikkea siinä onkaan, kaasu, ryyppy, vaihteita, propelleri jopa! Ääk! Nyt meillä oli tilaisuus jättää lapsemme vähäksi aikaa anopin huostaan ja keskittyä rauhassa minun merenkulkuun perehdytykseeni. Onneksi vene ei kaatunut enkä ajanut kiveen tai sotkenut verkkoja potkuriin. Lopulta koko homma olikin aika yksinkertaista kun alkuun pääsi.

Verkkoja nostettaessa kävi ilmi että suuri hauki oli jäänyt verkkoon. Se pääsi livahtamaan pakoon koska oli niin löyhästi kiinni enkä ehtinyt napata sitä haavilla. Ihan totta. Jepen mielestä minun olisi pitänyt ottaa se paljain käsin niskasta vaan kiinni. En kyllä varmasti lähde sohimaan haukea sillä tavoin, huh. Vaikka isot hauet olisivat miten säyseitä ja mukavia käsitellä.

Pari verkkoa laskimme ja saaliiksi tuli muutama kuore. Ne on niitä kurkun hajuisia sinttejä. Yksi ahven oli jopa ahmaissut verkkoon jääneen kuoreen kitaansa ja jäänyt samalla itse saaliiksi. Ahven oli sen verran pieni että päästimme sen vapaaksi, mutta välipalastaan se joutui luopumaan.