Omavaraisuuden ja omaperäisyyden rajalla

Omavaraisuus on tuntunut viime aikoina nousseen kovasti pinnalle. Aina välillä lehtiin putkahtelee artikkeleita omavaraistaloudessa elävistä ihmisistä ja aihe tuntuu kiehtovan monia mutta samalla jakaa mielipiteet. Aiemmin omavaraisuutta ehkä pidettiin erikoisena, epätavallisena ja jopa omaperäisenä. Nyttemmin esimerkiksi Jenkeissä ruokaomavaraisuus on ottanut tulta alleen nimikkeenä "home-steading", joten tästä saattaa tulla pian ihan normielämää tietyissä piireissä.  Jonkinlaista selviämis- eli "survival"-henkeäkin tähän liittyy.

Moni joka ei omavaraisuutta tavoittele ihannoi sellaista elämäntapaa. Maalla asuminen omavaraisena saattaa petollisesti vaikuttaa idylliseltä hypyltä pois oravanpyörästä, meditointia ja yrttihoitoja. Todellisuudessa siihen liittyy paljon kiroilua, hikoilua, sisua ja perse edellä puuhun menoa. Mikään ei toimi, ainoa mikä kasvaa on rikkaruohot, valkohäntäpeurat söivät sadon, katto vuotaa edelleen. Koskaan ei ole kaikkea hankittuna mitä tarvitsisi että ylipäätään voisi omavaraisuutta harjoittaa. Alussa oli suo, kuokka ja Jussi!

Räntäsateessa on oivallinen tilaisuus laskea verkot veteen ja polttaa risut.

Omavaraisuus on kiehtonut minua jo yläasteikäisestä lähtien, mutta se ei ollut kovin mediaseksikäs aihe noihin aikoihin joten paras oli pitää matalaa profiilia ettei vain vahingossa olisi leimattu jotenkin erilaiseksi. Nykyisin internetin kultakaudella samanhenkisiä ihmisiä on onneksi paljon helpompi löytää, ja ironista kyllä tämä uuden ajan teknologia mahdollistaa vanhan ajan oppien levityksen.

Sienisatoa perkauksen ja puhdistamisen jälkeen.

Omavaraisuus on tietyllä tavalla äärimmäinen tapa elää, sillä se todella vaatii asiaan vihkiytymistä ja paljon panostusta ennen kuin edes pääsee alkuun. Tähän tietysti vaikuttaa harjoitetun omavaraisuuden laajuus, mutta minulle omavaraisuus edustaa melko laajaa käsitettä ja itse olen vasta tekemässä pohjatöitä omavaraisuuden taipaleella. Tiettyä omaperäisyyttä koko touhuun liittyy tietysti, sillä vaatiihan se isoja satsauksia jotta alkuun pääsee ja sittenkin käytännön fyysinen työmäärä on oikeastaan loputon. Jotenkin hullu kai täytyy olla jotta tähän hommaan ryhtyy. Onneksi löysin kumppanin joka on yhtä lailla maalaisjuntti.

Tuttavapiirissäni en oikeastaan kovin monelle ole koko laajuudessaan  paljastanut mitä kaikkea me suunnittelemme ja puuhailemme. Saavat sitten aikanaan huomata mitä tapahtuu. Olenpa joskus kuullut kommenttia että ihminen ei ole aivan normaali jos haluaa elää jossakin kaukana kaupungin melskeestä, sillä elämässä ei tällöin kuulemma ole mitään sisältöä. Itse olen salaa sitä mieltä että jos ei kunnon maalaiselämään ole osallistunut niin ei oikeasta elämästä tiedä yhtään mitään (tämä kommentti kannattaa ottaa huumorimielessä). Jokainenhan varmaan toisaalta ajattelee sen oman elämänfilosofiansa olevan paras. Paras että itse tietää mikä elämässä tekee onnelliseksi.

Iskä taas kalassa?

Moni omavaraisuuden toteuttaja tuntuu olevan jollakin tapaa omaperäinen sillä nykypäivänä omavaraisuuden mahdollistavat, perinteiset puitteet on innokkaasti tuhottu länsimaissa. Vaatiikin tiettyä innovatiivisuutta ja rohkeutta lähteä tälle polulle. Mahtaako kuitenkin olla että hyvään perusomavaraisuuteen päässeet ihmiset ovat tulevaisuuden suunnannäyttäjiä? Kun elintaso vääjäämättä joskus laskee ja kenties meidänkin maamme kriisiytyy, keiden puoleen ihmiset silloin kääntyvät? Toivottavasti
katastrofeilta vältytään ja toistaiseksi keskitymme nauttimaan ateriasta joka koostuu itse pyydetystä kalasta, metsäsienistä ja oman maan perunoista. Omien kätten jälki ja työn tulos sekä luonnon rauha palkitsee lopulta. Pitäkööt muut miten juntteina tahansa :)





Samalla aiheella löytyy lisää kirjoituksia seuraavista blogeista:
 Korpinkiven tupa 
 Farmer to bee
 Korkeala
Sininen tupa