Kahden maatilan loukussa?

Loukussa emme ehkä varsinaisesti ole mutta melko epätavanomaisessa tilanteessa kuitenkin. Kuinka ihmeessä voi ihmisellä olla kaksi maatilaa? Kuten tuossa blogin "me"-välilehdessä mainitsinkin niin isännän suvussa on saaristotila ja minun suvussani pientila. Niinpä olemme päätyneet huolehtimaan kahdesta pienestä maatilasta. Ihmetystä saattaa herättää se miten pärjäämme kahden tilan kanssa. No, mitä itse tekisit jos myyminen ei ole vaihtoehto?

Parhaamme mukaan koitamme korjata ja laittaa kuntoon vanhaa. Joskus olemmekin vitsailleet että siinä vaiheessa kun saamme kaiken valmiiksi niin sitten saakin aloittaa uuden kierroksen alusta. Vanhat rakennukset ovat kuitenkin osa historiaa ja kulttuuria, ja niiden kautta menneet sukupolvet tavallaan elävät yhä. Kätten jäljet näkyvät vanhoissa rakennuksissa. Jos ne menetetään, niitä ei enää koskaan saada takaisin. Vanhoissa rakennuksissa on tavallaan oma persoona tai sielu jota ei monestakaan uudisrakennuksesta löydy.

Tiedostamme että kahden aikuisen voimalla on naiivia kuvitella suoriutuvansa urakasta varsinkin kun tarkoituksena on myös hankkia kotieläimiä ja viljellä vihanneksia, puhumattakaan muista arkipuuhista mitä maalla asumiseen liittyy. Itselläni suuri osa ajasta menee tällä hetkellä kotitöihin ja lapsenhoitoon, joten isäntä joutuu usein itsekseen heilumaan moottorisahan kanssa. Tietysti pyrimme myös yhdessä tekemään ja on hauskaa huomata kuinka työt sujuvat ainakin kolme kertaa nopeammin kun on kaksi tekijää. Poikammekin on erittäin innostunut nikkaroinnista ja moottoreista mutta kaksivuotiasta ei vielä voi päästää puiden kaatoon...

Olemme jo pidempään kaavailleet pienimuotoisen yhteisön toteuttamista. Kautta aikojenhan ihmiset ovat asuneet yhteisöissä joissa jokaisella on ollut oma toimenkuvansa tai erikoisalansa. Mietin jo nuorempana ekokyläasumista mutta se sitten jäi ajatukseksi. Nyt meillä olisi siihen kuitenkin mahdollisuus! Rakennuskanta kaipaa vielä sen verran peruskorjausta että meillä olisi toistaiseksi mahdollisuus vain yhden henkilön majoittamiseen. Samalla olisi aivan järjetöntä pantata itsellään kahta maatilaa joten haluamme jakaa muiden kanssa mahdollisuuden maalaiselämään.

Omavaraistalous

Olen ollut kiinnostunut omavaraistaloudesta ja vanhanaikaisista työmenetelmistä ainakin teini-ikäisestä saakka. Salaa olen kadehtinut isovanhempien sukupolvia jotka ovat lapsesta saakka saaneet (tai joutuneet) opettelemaan erilaisia taitoja jotka nykyään kuuluvat melko harvoille. Jo lapsena mietin millaista olisi ollut kasvaa vanhanajan maatilalla ja oppia esimerkiksi kehräämään, lypsämään, puimaan tai paimentamaan lehmiä. Mikä määrä tietoa ja taitoa onkaan hävinnyt kulttuuristamme kaupungistumisen myötä!

Selvää on tietenkin että elämä monessa torpassa on ollut selviämistaistelua josta nykyihmisillä ei ole tietoakaan, ainakaan länsimaissa. Onneksi nykyään ihmisillä on jonkinmoinen valinnanvapaus elämänsä suhteen ja tietoa on netin kautta tarjolla mielin määrin. Minun on pakko myöntää että joskus huolettaa nykyihmisen riippuvuus yhteiskunnasta siinä mielessä, että kriisin iskiessä monet perustarpeet ovat uhattuina. Näihin kuuluvat muun muassa ruoka, puhdas juomavesi ja lämmitys.

Itselläni ovat omavaraisuuden inspiraation lähteinä olleet John Seymourin kirjat omavaraistaloudesta, erityisesti The complete book of Self-Sufficiency (1976). Seymour toteaa kirjassaan että omavaraistaloudessa ei ole kysymys jostakin idealisoivasta menneiden aikojen tavoittelusta, vaan pikemminkin siirtymisestä kohti parempaa elämänlaatua. Omavaraistaloudessa ihminen on itse vastuussa työstään ja saa kokea käytännössä työnsä tulokset. Palkinto tulee siitä että saa itse seurata työn edistymistä alusta loppuun. Palkitsevaa on myös eteen tulevien ongelmien ratkaiseminen, vaihtelevat työtehtävät, ympäröivä luonto, raikas ulkoilma ja kehon fyysinen mutta monipuolinen rasitus. Lisäksi viljeltävien kasvisten alkuperä on tiedossa ja itse voi taata kasvatettaville eläimille hyvän elämän. Olen myös Seymourin kanssa yhtä mieltä siitä että jokainen, joka omistaa peltoläntin tai maapalstan, olisi suorastaan velvollinen sitä järkevästi hyödyntämään.

Itse olemme päättäneet perheessämme pyrkiä osittaiseen omavaraisuuteen ainakin ruuan, veden ja lämmityksen osalta. Emme kuitenkaan halua jättäytyä yhteiskunnan ulkopuolelle loisimaan tuilla vaan olla aktiivisia yrittäjiä. Tämä vaatii tietenkin kovaa työtä ja panostusta. Realiteetit oman jaksamisen ja kykyjen suhteen ovat tärkeitä pitää selvillä. Vaikka olisikin mahtavaa esimerkiksi tehdä metsä- ja peltotyöt hevosella, se ei ole meille mahdollista tällä hetkellä joten käytämme traktoria. Ilman moottorisahaakaan emme tulisi toimeen, sama pätee pyykkikoneeseen ja pakastimeen. Polttoaineet ja sähkö ovat edelleen tärkeitä energianlähteitä, vaikka pyrimmekin tekemään mahdollisimman paljon itse.

Täysin omavarainen kukaan ei loppujen lopuksi voi olla mutta omavaraisuuteen voi pyrkiä kukin haluamallaan osa-alueella. Ellei ole esimerkiksi mahdollisuutta viettää maalaiselämää niin voihan sitä vaikka viljellä papuja parvekkeella tai käydä syksyllä marjametsässä. Jauhosäkin ostaminen paikallisesta myllystä ja oman leivän leipominen on sekin omavaraisuutta ja tuottaa lisäksi rahallista säästöä. Loppujen lopuksi pienetkin asiat joissa saa kokea kättensä jäljet saavat ihmisessä aikaan lisää itseluottamusta ja antoisia kokemuksia. Jos intoa riittää niin jokainen omaksuttu taito on mahtava juttu!

Vesakon raivausta

Viime päivien urakkaan on sisältynyt pellon reunaan kasvaneen vesakon raivausta pientilalla. Aloitimme raivaushommat karsimalla ensin vesakkoa raivaussaksilla minkä jälkeen isäntä kaateli isompia puita moottorisahalla. Kaadoimme vain pienimmät lehtipuut ja kuusia aiomme karsia sitten joskus myöhemmin. Tässä siis kuvat ennen ja jälkeen! Keskellä ylintä kuvaa pilkistää myös innokas pikku metsuri.

 Raivausurakan jälkeen vesakko näyttäisi edelleen kaipaavan karsimista!! Monen päivän työ ja tässä lopputulos? Ainakin polttopuuta saimme kokoon jonkin verran ja risukasakin on todellisuudessa isompi kuin miltä kuvassa näyttää...

Metsän reuna näyttää lähempää katsottuna kuitenkin huomattavasti avarammalta kun pienet lehtipuut on saatu pois. Puiden takaakin pilkistää jo pieni mökki! Iso osa varjostavista kuusista on vielä kaadettava ennen kuin pihapiiri alkaa kunnolla avartua.
Liikaa emme kuitenkaan halua kaataa isompia puita kerralla sillä on hyvä rauhassa miettiä mitkä puut saavat jäädä. Hätiköidysti tehdessä saattaa myöhemmin alkaa kaduttaa jonkun tietyn puun kaataminen, minkä lisäksi lopputuloksesta voi tulla luonnoton jos karsiminen tapahtuu liian kovalla kädellä. Eikä sovi unohtaa tietenkään että metsän suojissa kasvaneet puut saattavat kaatua herkemmin myrskyissä jos yhtäkkiä joutuvat kasvamaan ilman toisten puiden antamaa suojaa.

Mummonmökin täysremppa

Meillä on tässä kuluneen vuoden aikana ollut työn alla keltaisen 50-luvun mummonmökin kunnostus. Tämä mökki on aikoinaan rakennettu isäni isoäidille ja siinä on aikojen saatossa asustellut eri perheenjäseniä. Viimeiset kymmenen vuotta mökki on kuitenkin ollut tyhjillään kunnes päätimme mieheni kanssa tehdä asialle jotain.

Onneksi talo on säilynyt melko hyväkuntoisena eikä hometta tai muita järkytyksiä ole tullut vastaan. Mitä nyt kuolleen hiiriklaanin jäännökset ovat tulleet esiin lattiaa purettaessa. Talossa on kuitenkin menneinä vuosina tupakoitu joten kaikki sisäpinnat ovat olleet kivasti tervalla kyllästettyjä.

Remontin alkaessa keittiö näytti tältä. Kaikenlaista mukavaa on kertynyt nurkkiin.

Keittiö toisesta näkökulmasta. Valurautaisen hellan sijalla on aiemmin ollut tavallinen puuhella, joka on valitettavasti purettu joskus 70-luvulla.

Olohuone komeudessaan. Kodikasta. Mökkiä on käytetty myös varastona joten aivan näin karuissa oloissa siinä ei kuitenkaan ole asuttu.

Olohuone ja taustalla keittiö purkuhommien jälkeen. Päätimme lopulta purkaa kaikki seinät, lattiat, sisäkaton ja väliseinät. Lopputulos on ainakin avarampi kuin alkuperäinen. Yläkertaan on suunnitteilla makuuparvi ja kuvan oikeassa reunassa näkyy käynti eteiseen eli porstuaan.

Purkuoperaatio on tehty melko kovalla kädellä sillä kyseessä ei ole mikään vanha perinnerakentamiskohde. Eristeenä käytettyä sahanpurua tuli kannettua varmaankin tonneittain ulos mökistä. Kuriositeettina mainittakoon että mökkiin jossain vaiheessa asennetun pesukoneen poistoputkea varten oli joku vain porannut reiän seinään, eli pesuvedet ovat saaneet valua suoraan ulos maahan. Käyhän se niinkin...

Tästä se remontti sitten lähtee käyntiin. Eiköhän siitä kodikas tule!