keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Tuomet halki, poikki ja pinoon!

Raivausurakka edistyy jälleen pientilalla. Vanhan navetan ja tallin välissä rehottanut tuomipöheikkö on saanut vihdoin kyytiä!

Vasemmalla navetta, oikealla talli. Keskellä tuomi.


Hiukan vaahteran alkujakin navetan seinustalle mahtui.

Tuomet ovat kauniita kukkiessaan ja muistan kyllä arvostaa niitä siinä mielessä, mutta rikkaruohoina niistä on vähemmän iloa. Raivaushommien aikana maata myöten luikertelevat oksat ja juuret muistuttivat minua lähinnä kreikkalaisen mytologian Hydra-hirviöstä. Kammottavalla Hydra-nimisellä käärmehirviöllä oli yhdeksän päätä joita katkaistaessa kukin pää kasvatti kaksi uutta. Juuri sellainen mielikuva minulle tuli tuomen mutkittelevia oksia katkoessa.


Lehtikatos. Näin se luonto ottaa vallan.


Infernaalinen viidakko, kammottavan Hydran pesä.


Se on siinä! Kunhan Jeppe palaa töistä roudaamme nuo risut traktorin avulla pois.

Sain loppusuoralla apua isältäni joka tuli vetämään paksummat rungot moottorisahalla alas ja pätki ne lyhyemmiksi. Nyt jälkikäteen ihmettelen kyllä suuresti miten kameran kuvista ei koskaan tahdo käydä ilmi se todellinen työmäärä. Pitäisi varmaan ottaa kuvapäivitys aina puolen tunnin välein. Joka tapauksessa kannattaa aina ottaa paljon kuvia ennen isoon urakkaan ryhtymistä. Nytkin otin mielestäni liian vähän "ennen"-kuvia. Vaikka ei pitäisi edes blogia niin on aina mukava joskus palata katselemaan kuvia menneistä projekteista. Hetkessä se unohtuu miltä paikat näyttivät ennen työrupeamaa. Vanhojen kuvien katselu on erittäin motivoivaa kun voi huomata mitä kaikkea onkaan saanut aikaan, jos joskus tuntuu siltä että ei mitään saa valmiiksi.



Näyttää lähinnä siltä että rehut ovat vain siirtyneet paikasta A paikkaan B. Mutta kyllä tuntuu silti hyvältä työn tulos.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti